torstai 28. kesäkuuta 2012

12 maata, +6200 km Euroopassa.

Koko reitti google mapsissa, malta ootella kun lataa  (sielläkin tuli muutama km kierreltyä)

Semmoinen Euroopan kiertoajeluhaave on ollut meikällä jo pitempään ja nyt kun oli mahdollisuus toteuttaa ja muu perhekkin oli ylipuhuttu, koiraa myöten rokotettu, niin toteutimme kesäretken!

Matka meni mukavasti, vaikkei ihan vaikeuksitta, leirintäpaikat baltiassa oli vähissä, eikä tasokaan huimannut.
Tarkkaa aikataulua/reittiä ei ollut. Ajateltiin mennä fiiliksen/maisemien/sään mukaan
Kaikkea ei voi tietää, eikä ennustaa, mutta navigaattorin kyvyt on hyvä tietää.
Kartat paperillakin on mukavia!
Leirintäalueita ei ole Baltiassa paljon, eikä kaikki täytä meikäläisten kriteereitä. Monesti Camping kyltti johtaa tyhjälle pihalle, tai maatilan pihalle ilman palveluita. Toisaalta parempia voi löytyä!
karavaanari.org ymv sivustojen vinkkejä kannattaa lukea!
Nettiyhteys olisi hyvä olla jatkuva, nyt oltiin kämppäreitten wlanien armoilla, tietty monessa paikassa toimii, muttei silloin kun toivoisi. McDonaldsin freenet oli monesti ihan kiva, sellainen kun löytyi yleensä sopivin välein!

Teretulemast matkakertomukseen!

4.6.2012  Lähdimme Helsingistä Viking Expresillä Tallinnaan.

Tarkoituksena oli tehdä noin kuukauden kierros eurooppaan, Venetsia/Kroatia kääntöpaikkana etelässä. Tapahtumaa juhlistettiin liputuksella ja Hornettien ylilennolla. Saattaa olla, että juhlallisuuksiin oli jonkunverran syynä puolustusvoimien lippujuhla samaan aikaan Stadissa.
Katajanokka oli ruuhkainen, hyvin kuitenkin kerettiin kun asia tiedettiin. ;-)
Satuin kuulemaan iltauutisissa sopivasti.
Viimeiset 10km meni lähes tunti. 

Sinne saatiin Hiivatti kyytiin kohti kotimaatansa. Suomenlipuilla oli peilit koristeltuna, tunnistaako kukaan matkanvarrelta? Jonkunverran Suomalaisiakin tavattiin. Olisi mukava jos tulis postia! kuusaan.matti@gmail.com

Helsingin edusta on kaunista, vaikka parempiakin kohteita löytyy varmasti.

Tässä ollaan jo päästy ulkomaille Tallinnaan.

Siitä Tallinnasta n 140 km,  on komeat hiekkarannikot Pärnun jälkeen, P-Paikkojakin on ihan pikku piknikkiä varten sopivasti, kylmää vaan oli silloin. Takasintullessa Pärnu on ohjelmassa.

Siitä hurautettiin Riika City Campingiin. Karu paikka, mutta yöpaikkana ok. Läheiseen automuseoon on tarkoitus mennä seuraavana päivänä. Tallinnasta 330 km.

Automuseossa olikin monenlaisia kulkupelejä. Stalinin autoja oli näytillä, mutta se hakemani tuttujen suomessa entisöity taitaa olla Moskovassa nykyään?
Autoharrastajien kannattaa katsoa myös Suomalaista ammattitaitoa http://www.mat.fi/n_index.php




Seuraava yö päätettiin viettää Jurmalan hiekkarannalla.
Jurmala City Camping näytti olevan rannalla weppisivun mukaan, mutta todellisuudessa ranta oli tuon vanhan rapistuneen hotellin takana.

 Kaukaa kaunis, mutta parhaat päivät on tällä entisaikojen loistohotellilla takana. Marmorilaatat ja rappaukset tipahtelee.
Asukkaita lienee ollut joskus neuvostoliiton aikoina. Tänne ei kaikki silloinkaan päässet.
Paikan ystävällinen opastyttö, kertoili historiaa tästä entisestä huippupaikasta kun kyselin. Oli muuten ainoa työntekijäkin jonka näin siellä. Sääli, että tuommoiset rakennukset on päästetty rapistumaan, ilmeisesti omistajaa ei ole?


Tästä pääsi toimiston wlaniin samaan hintaan.

Pörrättiin tuota Jurmalaa pitkään, GPS karttaa tutkien, etsien rantacampingia toivotttomasti. Kaikki tiet rantaan oli estetty ja muut kämppärit oli tien toisella puolella rantaa.

Mentiin sinne Jurmala CC, eli City Campingiin. Tyttö näytti kartalta  kaikki kämppärit lähiseudulta, tänne sitten jäätiin. Tätäkin saa kommentoida, olisko kuitenkin parempia?

Ranta on kyllä edelleen hieno. Täällä on kaviaari ja shampanja maistunut työn sankareille ;-)

Vaikka yleisilme oli vähän ankean köyhä, niin oli tuolla Jurmalassakin tosi komeita linnamaisia taloja ja kalliita loistoautoja. Semmonen yleiskuva tuolta Balteista jäi muutenkin. 

Autonkuljetusautoja katellessani olen miettinyt, että mahtaako olla käynyt sellaista vahinkoa, että tuo laskettava ylätaso olis tullut alhaalla olevien autojen päälle?
No nyt sekin on nähty. Yrmeän näköinen kuski irrotteli romukuormaansa huoltsikan pihassa.
En sitte viihtiny mennä kyselemään tarkemmin, mitenhän tuossa noin on käynyt. ;-)

Liettuassa alkoi satamaan vettä. Puolasta olin googletellut kämpingin, niistä vähistä muka parhaimman. No sinnekun päästiin, niin huomattiin paikan olevan täynnä, jalkapalloa seuraavia kaljottelevia polskeja, lisäksi jyrkässä märässä rinteessä, sieltä ei olisi mitään mahiksia päästä enää ylöspäin tielle. Pari läheistä hotellia kysyin, mutta ei saanut autossa yöpyä, siispä lähdimme ajelemaan pimeään märkään yöhön. Tuli jo kotisänkyä vähän ikävä. Lopulta kurvasin huoltsikan pihaan puoliltaöin, meinasin, että sakoillahan siitä selviää. Balttiassa on kielletty leirytyminen muualle kuin leirintäalueille, eikä ole edes levähdyspaikkoja.
 Tämä yö oltiinkin isojen autojen vieressä Kisielnica, Polska, huoltoasemalla Puolassa
Joku äijä tuli perimään maksun, 5 euroa maksoin mielelläni, vaikkei mitään palvelua ollutkan.
Mahtoiko olla joku paikallinen kerjäläinen?
Kuvassa jo aamuaurinko paistaa koko yön sateen jälkeen.

Puolan ja Tsekin liikenne on hurjaa Suomalaiselle. Aina pitää mennä ohi, vaikka vastaaan tulee rekka ja heti käännytään kotipihaan. Luulisin, että jonkunlainen kilpailuvietti "hevosella ohi" tmv lienee vahva? Ei pysty ymmärtämään...
Poliiseja on kuitenkin paljon, alle kilometrin välein tuli parhaimmillaan vastaan ja eräällä huoltoasemalla laskettiin yli 20 autoa, eräässä Mäkkärin jonossa tuli n. 10 poliisia meidän ja muitten eteen, eikä mitään excusemua...
Siellä kyllä kolareissa tarvitaankin selvittelijöitä, aina kun pääsee n 100 vauhtiin, tulee liikennevalot ja kaikki painaa jarrut pohjaan jne.
Tienvarret onkin kukiteltu ja ristein koristeltu.

tähän kuva..

  
Mielessäni päätin, että nyt haen aina muutaman leirintäalueen valmiiksi, että varmasti löytyy joku alue hyvissä ajoin. Noh niitäpä ei tuolla paljon ole.
 Siispä matka jatkui  Jalkapallokisoja käyvän Varsovan kauniin kaupungin ohitse tälläkertaa Camping Borkiin , reitti Google mapsissa
Siellä taas tuntui, että aika oli pysähtynyt wanhalle neuvostoajalle, siltä ajalta oli paikat ja palvelut, mutta eipä nirsoiltu, käytiin kävelyllä parin kilsan päässä järvenrannalla ja levättiin.
Navigaattoreissa olin ihan miniläppärin Autoroute 2010 varassa. Garmin nuvi ei osannut kaikkia baltian teitä, vaikka kotona toimi. Nokian Lumia taas ei toimi jos ei ole nettiyhteyttä. Autorouteen näpyttelin tarkan  osoitteen, ei kuitenkaan noita kämppärin kylttejä löytynyt kovin helpolla. Sitten löytyi tuommonen tyhjä koju hehtaarin tyhjän parkkipaikan kulmalta. Siinä ruohokenttä vieressä Camping aluetta. Respa oli 400m päässä kerrostalon alakerrassa, siinä oli hotelli samassa. Venäläisiä tuntui olevan muut asiakkaat.


 Matkan varrella oli kulkueita. Tuntui, että tuolla juhlitaan joka päivä jotain. Hyvä niinkin, ankeutta on muutenkin!

 Borkissa oli tilaa, muutama autokunta vain ja tyhjää 90%,  menihän tuokin, muttei siellä mitään aktiviteettia näkynyt, vaikka kyltit mainostaa tanssia ja kaviaaria. Tenniskenttiä kyllä oli muutama.



Sieltä lähdettiin etelään, kateltiin maisemia, Wienin kaupunkiin käytiin tutustumassa.
Suosittelen! Siisti kaunis paikka joen rannalla. Ympäristössä pikku ravintoloita, jokirannassa pyörätie. Reitti



Wienissä oli kaikenlaisia kulkupelejä.

Vessa matkan varrella Tsekin malliin


Sieltäpä jatkettiin alppien suuntaan


Camping Seefeldiin mentiin, ei valittamista, mutta kannattaa mennä siitä läpi 50 metriä Tonin paikkaan, ihan vieressä, paremmat palvelut, lapsille pelihuone, sauna, yms!
Camping Seeblick - Toni lisätietojaOsoite:




Moosen 46

6233 Kramsach, Österreich



05337 63544
 Siellä oli kyllä hyvin kiinteän näköiset kausipaikat, erittäin siistit!

Ja maisemat oli komeat, tässä vähän pilvistä.

Tuolla suihkut, wc, yläkerta hotellia.

Vähän ylempää kuvattu.
Olis pitäny videoida kun paikallinen tyypillinen Tirolilaismies huopahatussa viikset kippuralla veí pikkutraktorilla kuormia ylöspäin, mies tunsi kuorman, tien ja traktorinsa voiman. Nappekoiraa lenkittäessä kahtelimme toisiamme kun traktorin voimat oli ehtymässä, ahkerasta alaspäin vaihtamisesta huolimatta. Viimeisellä ykkösellä jo puksutteli ja nostin peukun pystyyn kun Steyer 540 traktori taas sai tasanteella kierroksia lisää, ihan viimehetkellä ennen sammumista. Peukku nousi sielläkin leveän hymyn kera ja ymmärsimme sanattomasti toisiamme.  ;-)





Itävallan Alpeilta menimme Italian Gardajärven maisemiin.
Tirolin alueeksi tuota väliä sanotaan.
Kämppäreitä siellä Gardalla riittää.
Me olimme pari yötä Lidossa.. Ihan kelpo paikka.
Lämmintäkin oli sopivasti.
Ajeltiin tuota järven rantatietä autolla ja käytiin kävelemäsä, siellä on komeita paikkoja, mutta parkkipaikkoja harvassa. Polkupyörä on kätevä tuolla.
Reitti Gardalle asti.

Camping Lidon altaalta +27C
Gardajärvi on kaunis, tuossa tyrskyjä.


Gardalta siirryimme Camping Miramareen, josta pääsee kätevästi venekyydillä Venetsiaan.
 Reilun puolen tunnin huristelemalla pääsee Venetsiaan tai muille saarille.
Reitti Miramareen

Neiti päivän päätteksi Lido de Jesolon rannassa Venetsian Lido päivän jälkeen.

15.6 päivä oltiin Venetsian pääsaarella, aurinko paistoi vähän liikakin, mutta gondolikyyti oli rauhoittavaa ja viileä kun pääsi tuonne kanaviin.


 Gondolieromme kertoi hyvin historiaa matkalla.


Miramaresta lähtiessä tuli vastaan mainosten mukaan Euroopan suurin vesipuisto.
Sinne mentiin lorimaan muutamaksi tunniksi. Lämpökin oli n. 27C.
Koira jätettin lepäilemään varjoisaan autoon luukut auki.


Olihan se hieno ja iso. Suurempiin mäkiin ei uskaltanut mennä, ihan pystysuoraa syöksyä!

Sieltä huristeltiin taas uuteen maahan Kroatiaan n 200km.
Rantatieltä nähtiin Adriamerta ja huikeita vuoristomaisemia.
Siellä ei kuski kuitenkaan voi maisemia ihailla, paikalliset kaahavat kovaa kyytiä. Onneksi muutamia levikkeitä on jossa voi pysäyttää.
 Näköalatasanne. Tuossakin oli hotelleja.

Kroatia on näkemisen arvoinen, tuonne kämppärille vois mennä uudestaankin!
Hyviä paikkoja ihan Adrianmeren rannassa
Kylän nimi on Novigrad tai Cittanova, eli Suomeksi Uusikaupunki ;-)
Käytiin kylän keskustassakin, oli kaunista ja mukavaa väkeä pikkupuodeissa ja ravintoloissa.

 Rantaa oli pitkästi, mutta vähän kivistä, suosittelen uimakenkiä.
Auringonpalvojia oli kovasti, naiset suosi rajatonta rusketusta, ihan luonnollistahan se yläosattomuus.

Suomituristi, joka on polttanut pään ja ylävartalon kuvassa

Hyvä paikka, paitsi roskisten vieressä, sinne yön mittaankin joku kävi pullon heittämässä lasinkeräykseen ymv, mutta piankos tuohon tottui. Nyt taas muistan senkin...



Noh Kroatiasta oli lähdettävä aikanaan. Maa vaihtui taas Sloveniaan

 Jossain kohti näky tienvarressa Näköalagondolihissin kuva. Sinnehän mentiin ja ajeltiin yli 20km sivutietä korkealle vuoristoon. Sieltä löytyi pikkupaikka jossa oli gondolihissi, se tosin toimi vaan viikonloppuisin ja heinä-syyskuun jokapäivä.
Noh paikalla oli ravintola ja täti sanoi, että olkaahan pihassa yötä, ei maksa mitään.
Kuva alapihalta, ravintola ylempänä n 100m.
Golte Radegunda
kohteessa Mozirje,  Slovenia
Kelpashan se. Maisemat oli komeat, paikka rauhallinen, kilipukkeja kateltiin ja ihmeteltiin vuoristopuron kulkua ja pikku putouksia. Tänne ei varmaan moni Suomalainen ole eksynyt?

Hotellikin oli siinä ylempänä.

Järvi oli lämmin, mutta mutapohjainen, alueella kuitenkin iso hieno allas.
Junaradan vieressä, muuten ihan ok.



 Nythän hokasin, että matka on mennyt entisten neukkuparatiisien kautta, olisko jäänyt
 alitajuntaan. ;-) Silloin lapsena 70-80 luvulla radiossa tuli ohjelma; "Näin naapurissa", mitä tuli kuunneltua puolivahingossa, siellä aina vilahtivat nämä paratiisipaikat missä vietetään  vapaa-aikaa; Pärnu, Riika, Jurmala, Novigrad, Balaton, Tallinnan Pirita...
Vähän semmonen värittynyt ja kaunisteleva taisi olla se ohjelma ajan hengen mukaan.
Epäpoliittisesti, kaikella kunnioituksella kaikkien ideologioita kohtaan.

Näin komea allas oli Balatonin kämppärillä.
Balatonilta jatkettiin Budapestiin, tässä vielä jäähyväiset suurelle järvelle.






Unkarin Pustaa pitkin parisen tuntia



Isoon Budapestin kylään tulossa, jotenkin tuli töihin ikävä, olisko katon logo tmv,  mutta piankos tästä päästään ohi ja eteenpäin ;-)
Haller Camping Budapest. Keskellä kylää, mutta ei välttämättä löydy ihan huonolla kartalla/navigaattorilla. Tulipa risteiltyä tuota keskustaa etiskellessä.
 Ihan hyvä keskustapaikka, mutta +40C oli meille liikaa tuossa hiekkakentällä,  yö siellä viihdyttiin, vaikka kaupunkiin olisi voinut paremminkin tutustua.
Nappekoiraakin pitää ajatella, ajellessa ilmastointi on mukava.
Kuvassa kaikki on tuolla vähäisen varjon suojassa, isäntäkin pahoitteli kovasti keliä, mutta minkäs voi. Just viikon päästä tätä kirjoitellessa siellä on vielä kovempi helle ja ukkosmyrskyt tuolla Tirolin seudulla missä myös oltiin. Huh! Kannattaa muuten ajoittaa matkat tuonne touko-kesäkuulle jos mahdollista.
Sieltä lähdettiin ylöspäin. Tien varressa Ferrari for sale
 Kun oikoo vähän pienempiä teitä voi nähdä kaikenlaista ;-)

Tulikohan kuitenkin (taas) valittua liian pieni tie...




Zakopanen Camping seuraavana ohjelmassa, pienrä serpentiinitietä edessä.
Välillä alaspäin

Saavuimme Zakopanen Campingille.
Isäntä kahteli Suomenlipullista autoa ja meikäläistä suu auki, että meinasin jo kysyä whatsthematter? En ehtinyt kun tuli juttua: "Pärkkele Suomi, Eero Mäntyranta, Juha Mieto, Matti Nykänen, Janne Ahonen....
Siinä käytiin Miedon sadasosasekunnin häviökin viidenkympin hiihdossa läpi, ennen sisäänkirjausta.
Oli kova urheilumies ja muutenkin mukava! Noissa maisemissa on Suomalaiset urheilijat tehneet vaikutuksen!


 Ylh. Mäkimonttu, alh. Camping..

Google maps https://maps.google.fi/maps?hl=fi


Zakopanen Vossikka

Sateinen, kaunis Zakopane jäi taakse. Siellä olisi ollut mahdollista mennä maisemahiihtohissillä ylös, mutta leikkisä isäntä sanoi vaimolleni, että täytyy olla tuplapamperssit jos pelkää, no eihän sitä olis siihen saanut ;-) en kyllä itekkään ollut innostunut.


Huono kuva, yritän katella mistä mennään Varsovaa kohti. Tienvarrella marjakauppiaita. Sääliksi käy kun ei noita asiakkaita näkynyt kellään, eikä tuossa oiken pääse pysähtymäänkään.
Kaikenlaisia kauppiaita tienvarsilla näkyi, kirppistavaraa, marjoja, nahkoja ja vieläpä niitä viihdytysalan ammattilaisia päivysteli tiuhaan.
Zakopane hiljeni, tulimme sieltä sateesta  tänne http://www.campingwok.warszawa.pl/
Meitä Suomalaisia Juhannuksen viettäjiä oli 5 autokuntaa, kuvassa 3.

Ihan siisti paikka keskustan lähellä.

Taas lähdettiin,  olihan siellä muitakin.


Haikaroita ja pesiä alkaa näkymään heti Virosta alaspäin.




Siihen se Nappe tunkee, vaikkei saisi varmaankaan, tosin ei tuossa suoralla tiellä haittaa.

Alkoi jo kilometrejä olemaan päiväkiintiö vähintään täynnä kun Puolan maaseudulla nähtiin telttamerkki. No sinne kurvattiin, mutta ei ollut vastassa kuin koiraemo pentuineen, matka jatkui.


23.6 19:20 Marijampolis Campingeineen ohitettin ja myöhään Saavuttiin Kaunas City Campingiin.
 http://www.kaunascamping.eu/   Jonavos str. 51A, Kaunas, Lithuania 
Karu paikka, mutta pakon edessä  ???
Tarkoitus oli mennä Liettuan Sasnavaan, mutta siellä oli pikku kylä ihan tukossa autoja ja juhlivaa väkeä, ei toivoakaan mennä tietä eteenpäin, olikohan keskikesän juhlaa vai mitä lie, ei saatu selvää. Täällä on naapurina Suomalainen, muissa muutamissa autoissa ei näy liikettä.
Täälläkin kylässä on jotkut pirskeet, just kuuluu raketin ammuntaa, muttei tässä jaksa osallistua, Puolan läpiajo vie turhan virran miehestäkin  :) On ne vaan hulluja kaahamaan!

Ai niin juhlat oli jotkut Napoleonin taistelun 600V juhlat!



Näpsä pikkutraktori

Vielä näky juhlivia sotajoukkoja aamusella.

Hauskoja nimiä on paikoilla.


Ihan valtava ostoskeskus on Kaunasissa Akropolis Siellä on mm elokuvateatteri, keilahalli, luistelurata ja kauppoja 4 kerrosta. 


Olis ollut tämmöinen maisemajunarata, mutta sunnuntaina suljettu.

Komeaa paikkaa,siltoja menee jokien yli. Tuossa taustalla Akropolis.

Kauno jäi taa ja jatkettiin kohti seuraavaa etappia Iecavan kylää, joss kehuttiin olevan kivan Labyrinti Campingin. Wokissa oli sieltä tulijoita.

Matkalla oli pienimuotoinen eläintarha, jossain Liettuassa? Siellä oli Karhu poikineen Piikkisikoja, pukkeja ym.















 Illalla saavuimme Camping Labirintiin. Google mapsissa Zorgi kylä Iegavan keskustasta 3 km etelään.
Labirinti Camping
Bérzini, Iecavas Novads
3913 Zorgi
Latvia

Se on maatalon pihapiirissä. Siisti paikka ja isäntä on tehnyt tosi paljon työtä sen eteen!
On kaikenlaista lapsille ja nuorille sopivia pelejä ja laitteita. Suosittelen ehdottomasti lapsiperheille ja muillekkin. Isäntä tekee kaikkensa, meillekkin hoiteli eläinlääkärin, rahanvaihdon takaisin euroihin nollakuluilla ym. Eläinlääkäri on muuten naapurissa, nyt oli vaan matkalla, kävästiin kylän keskustassa, jossa isännän pyynnöstä odotti ystävällinen lääkäri.









Eläinlääkäriin ekinokokkilääkitystä saamaan.
Siinäkin oli draamaa, kaksi naista yritti tunkea tablettia pedon suuhun, olivat hyvin helpottuneita kun lupasin hoitaa sen, niinkuin heti autossa teinkin. Eivät rahaa huolineet, mutta tietysti vitosen jätin.

Hääpäiväkimpun investoin, 2 euroa.


Saavuimme Pärnuun Konse Campingille





Karun näköistä, mutta toimii
 Kävelykatu


 Kylpylän aluetta, ranta takana







Tallinnaan jo matka käy Piritan sataman kämppärille.


 Lasnamäen kappeli?


 Pirita, taustalla Tallinna

Hotelli on ollut huippuhieno, nyt jo vähän kulahtanut.

Tallinnan vanhassa kaupungissa herkuteltiin. Taksilla Piritasta 10 e sivu. Ei kannata omalle autolle parkkia etsiä ja saa oluenkin juoda;-)

Meripihkaa



Karvavaanareita







Olympiakeskuskin on jo rapistunut loiston päivistä.

Vähän piilossa on tuo vastaanotto, mutta kun vaan menee eteenpäin niin sieltähän se löyty.

Siitä aamulla klo 5 herätys ja ajo satamaan, 10:30 helsinki jossa poliisit toivotteli tervetulleeksi pillin kera. Klo 12 kotona. Fiiatti pelasi hienosti myötä ja vastamäessä! ;-)

Siinäpä pääkohdin.

Yhteenvetona: Hyvin meni reissu, ei vahinkoja, sairauksia tmv.
Kuluina; Löpö n 1200e, camping maksut 500e, lauttamaksut 300e, ylim. huvitukset n 500e
Kotonakin oltais syöty, joten 2-3 te lisäbudjetilla tuommonen onnistuu, ei paha!


Jatkuu kuhan kerkiää... m




1 kommentti:

  1. aika reissunhan matti onkin heittänyt! tuossa sitä kerkiää jo tutustumaan vähän terkemmin eri maiden kulttuureihin.

    t:kämppis

    VastaaPoista